ANYA MANAS

Winter it comes

2012-01-06T11:31:00.002+02:00

Sorry for the long silence. After Christmas we spent the week at the cottage. New Year was peaceful. Some people had a few fireworks, we celebrated with some sparklers. Next time there will be decent snow for skiing :)
Happy New Year dear ones!

moved by colors

2011-12-16T17:48:00.001+02:00

Doors

2011-12-11T22:20:00.000+02:00

Gosh, I think they're all from Venice. I'd like to make some witty remark on doors being entryways to homes, and symbolic keepers of secrets or something.. inner self.. Yeah. So much for being clever :) I'll go to bed now. Have a nice week!

Baby it's grey outside

2011-12-10T20:45:00.000+02:00

(A fuzzy snapshot of Colette Wolff's book The Art of Manipulating Fabric)

White things

2011-12-06T21:13:00.002+02:00

Vuosaari

2011-11-26T15:00:00.002+02:00

The house next door is painted with the pastel colors of the sky.

Lainahöyhenissä II/Borrowed feathers, part II

2011-11-23T12:08:00.001+02:00

In April I linked some inspirational photographs, and now that I look back, I can see some work I did really related to those pictures. Today I'll take another journey, this one based on one very lucky google search.

Old glass photographed by the Wallwork family

Sonia, maybe a travel blogger, took this photo of light reflecting on a wall through an old window.

Glass surface by Péter Gudella
I don't like to link stock photos, but I just love the color and the texture

Reflections by Hilary Angel
Wonderful colors and surfaces by a talented Yorkshire based artist

The first picture in its context was the most interesting find of these. Although it's nice to see wonderful art, there was something so real in the Wallwork family webpages. The Wallwork family live and work in UK, do all sorts of farming, renovating their old farm house, preserving food, photographing their life. They seem to have a beautiful life, and a bunch of inspirational photographs to visualize it :) The photo I borrowed is from the section of desktop background photos. So nice of them to share!

Summer of jacquards

2011-11-16T17:44:00.004+02:00

This summer I took an independent course in jacquard. That means I decided on my own assignment (which was just trying out different things) and did everything on my own schedule independently. I would have got help for the structures, but as I'm too hard-headed I didn't ask for any help. That was a bit silly. Always ask for help, even though you might think you know enough :)
I wanted to learn more about tubular structures. I even had the ambitious idea of making three-layered tubular structures in a jacquard. Well, I didn't quite get there, working with two separate layers was challenging enough for this summer.

These are some of the swatches I wove this summer. As you can see, I developed two of these based on an earlier pattern.

Pigeons and Light

2011-11-16T14:16:00.012+02:00

These pictures are from Milano's most beautiful railway station, Milano Centrale. The surroundings of the stations are not equally beautiful to the station. It's all kind of degradated, but in the station building the degradation adds to the beauty. The stained windows gave amazing colored light. The light itself gave away the art nouveau style structures of the building. So it was the light that was the essence of the magic. And the pigeons.

Leftover trials

2011-11-16T14:01:00.005+02:00

Sick leaves are boring. Yesterday and today I'm trying to take it easy at home so I'd get better. But it's not easy. I had some leftover silk from my silk curtains (which I still haven't sown, but I had to cut this strip off), and I wanted to do something fun with it.

I guess I might be stuck with this piling feather idea, I've used it a lot. But it's so pretty! Even though these things aren't very neatly sewn (just basic zigzag), I think it's pretty. And the magical things with this thin dupion silk is that after I've sown this with basic polyester yarn, it feels like paper. Maybe it's not that good to destroy the terrific feel of good silk, but this papery effect is also pretty interesting.

Landscape of the soul

2011-11-16T13:52:00.004+02:00

A quick art project at school. I wanted to something sensitive and fragile in small scale, and used the ideas the earlier landscape exercises had left in me.

These are some of the landscapes of my life. I wanted to make a sort of landscape of the soul. To see what's the landscape that is created by all these landscapes together.

I used plastic and scratched the pictures in with a compass pin.

Georgia on my mind

2011-07-16T11:36:00.002+03:00

This dress won't just leave me be
photo from
but there's also beads and Gloria Swanson on my mind. And veils and lace. And brand new eben wood needles.

a graduation

2011-06-01T10:52:00.003+03:00

I did it. Got myself a new degree and a title. I finished my studies at the Helsinki Uni and can call myself a Bachelor of Arts. Since I graduated from high school ages ago, it was pretty exiting getting a degree paper. I had my prettiest dress on and my mom, man and best friend were watching as the dean called my name and I picked up my paper. Accidentally enough another dear friend was attending the exact same graduation seremony, so it was really nice to get through the long speech and the piles and piles of graduates with someone - and sharing the excitement :)
Afterwards we had a toast or two to the future. The day was beautiful: it was the last day of Spring filled with warmth, sunshine and friends.

Mum gave me a rose. I don't own a long vase so I cut it and put it in a wine glass. Prettier that way I think :) The floral pattern in the background is a project I will hopefully be working on this summer. If I have the time :D

Colour Me Purple

2011-06-01T10:40:00.004+03:00

Spring started with a crocus

A ball of origami in a japanese shop window

This hopeless romantic would choose the classic Laura Ashley -style wallpaper if she could. The colors are candy for my eye :)

Lainahöyhenissä/Borrowed feathers

2011-04-23T10:07:00.010+03:00

riikkavee

pretty.gingham

Design Sponge
Lamp designed by Helena Christensen.

Blackbird Experience

riikkavee

pretty.gingham

Inspirational photographs from a few very talented people. I'm addicted to these blogs that portray the beauty of the everyday life, and I'm truly happy that these people also want to share their talent and vision with others.

Alstroemeria - inkalilja

2011-02-08T21:09:00.003+02:00

Part of a school project. First picture is based on one of Sergei Prokudin-Gorski's photos, which were the first color photos shot. Ever. If you haven't read about the history or seen the photos, I Highly recommend. Like pre-historic National Geographic. But cooler :>
The photo I used in the second photo is also very interesting. I found it through an article in etsy.com, which presented photos of an australian police station taken in the 1920's. The article linked here. They are so mesmerizing!
The flowers.. well, the original photo is from here.
The pictures are totally pointless, but it was fun making them. I hope you enjoy them :>

Winter

2010-12-07T22:39:00.002+02:00

Melancholy

2010-12-06T16:39:00.002+02:00

The Marianne challenge

2010-11-22T19:32:00.003+02:00

Please make sure to visit the Marianne challenge I blogged about. Leave a vote if you feel like winning candy or a leather wallet :)

Marianne does the riverdance

2010-11-14T13:48:00.013+02:00

Me and my friend Elli decided to participate in a Finnish fashionista competition. The idea was to do a new look for a "Marianne girl" (Marianne being a nice mint-covered chocolate candy with a retro paper covering). Elli and me have both had our points of life where we did the basic colors and retro stripes and polka dots. (And I guess we kind of still do that.) So it felt easy playing with the clothes and accessories that fit the concept. So Elli took her stuff and came to my place and we built a home studio and Voilà! We had a set of fun photos :)
When I looked through my photos in a quick glance, I noticed I began to dance. So here's my Sunday morning in a nutshell, learned how to make a rough gif animation with photoshop :)
Oh, and a little more info on the style. Blue and white striped dress done by Elli, scarf and t-shirt are second hand, shoes from Bianco years ago, and red tights a Christmas present from my dear mum.
Elli's blog post on the same subject
The Marianne challenge

And here's the one I picked and sent:

Pellava - linen

2010-11-12T19:39:00.002+02:00

BE LINEN MOVIE from Benoit MILLOT on Vimeo.

This beautiful short film reminded me of this undervalued material. It tells a story of an interesting fiber, that can only be grown and harvested with love. All the parts of the process to make the plant into fabric must be done with care to secure a quality result. I don't know if linen is really grown and processed with so much thought and gentleness, but the video shows a world where our resources AND their results are valued. And that's a world where I would like to live.

Tools of the trade

2010-11-11T13:09:00.008+02:00

As a design student I frequently collect images from the internet and save them in the computer. Copyrights hasn't been an issue, since I've never used these photos in anything else than moodboards for schoolwork, nothing commercial in what I do. But a small voice has awakened itself in my head, saying that in the future I must know where these photos I use come from. But the internet is just filled with good photos and when I just take them to my desktop, I won't have a clue where they came from, who took them and who has the rights (and what kind of rights). At some point I hope to make designing my work, the thing I get my bread from. At that day I can't just take and use as I wish.
So you can imagine my thrill when we had a course on searching for pictures (a library course that introduced stuff like photo databases). I think I will continue using Google Image, since I'm so used to it, but there is a problem solver out there for those hundreds of wonderful pictures I've already saved as "moodboard material for further use". And that problem solver is search engines which search pictures by using a picture.
With Tin Eye I upload the picture I wish to know more about and it finds matches for that picture. Gazopa works in a similar way, but I can also draw some nonsense and see what kind of pictures it comes up with. And that's kind of cool. If I wish to get similar colors, it will find them, but mostly I think it analyses compositions of a picture. Try it! It's fun :)
An interesting tool for moodboarding is Idee Inc, which has a smallish database of Flickr pictures, and you can search for certain colors from that database. So if you have a color plan that involves the classical tricolor, you can click those in and the search engine will give you pictures that has a majority of those three colors.

Autumn

2010-10-04T08:54:00.004+03:00

my beautiful friend Sini on a day that felt exactly what it looked like

Inspirational Vogue covers

2010-08-19T15:22:00.004+03:00

On my way home today I stopped by my local library. I browsed through a book about old Vogue covers. The book had a simple short introductory about Vogue and it's history, and the most part was the actual covers. I was struck by how different the covers were back in the day. Now Vogue sits in the Fashion section of magazines with usually an actress or a model on the cover wearing high fashion. But in the early days of Vogue, and all through to the sixties, the magazine seemed to be more like a woman's magazine or even a lifestyle magazine. I guess it still is, but in those days the covers were rarely photographs (ok, photography evolved a lot since then), and showed modern women among modern phenomena, or perhaps just interesting, modern phenomena.
But still it seems that the old vibe is there. Vogue still likes to have fun with it's covers. Even though the Vogue letters are distinguishable like Marimekko's are for Finnish people, Vogue still manages to keep it fresh.

This Coverbrowser page is full of old covers, hundreds of them.

White on blue

2010-08-11T21:28:00.011+03:00

Ah! I was looking for some pretty pics tonight and saw Sashiko embroidery for the first time in my life. Oh the beauty of it! I don't know much, but that it's an old form of embroidery done in China and later especially in Japan. It was normally done to fix holes and fasten many layers of fabric to make the clothes warmer (or something like that). It was also used in Furoshiki, which is a form of packaging cloth. Furoshiki cloth was often embroidered with Sashiko. Furoshiki was used to carry items, so the fabric was strengthened with embroidering the many layers of fabric together with Sashiko. Nowadays Furoshiki seems to be a more ornamental art, not as functional as before. I guess the same goes with Sashiko, as it is used as any crafts: recreational rather than functional embroidery.
I simply loved the fragile look of the stitch, and the thought of the package and indigo. Traditional Sashiko was done to fabric dyed with indigo, and only with white cotton yarn. You just gotta love the small restrictions. Sashiko seems very concentrated, small-scale, it's simply studying how far you can go with a needle, white yarn and blue fabric. And that's pretty far.

(http://chambersarchitects.com/blog/89-misc/395-furoshiki-a-sustainable-design-practice-.html)

(http://threads.srithreads.com/2009/04/24/a-large-layered-and-very-stitched-boro-furoshiki-and-a-collection-of-sashiko-stitched-zokin/)

Adaptations:
Dog's coat

(http://www.alderspringdesign.com/index.php?_a=viewProd&productId=79)
A child's kimono,

(http://www.wabei-mono.com/blog/category/kimono/)

(http://www.craftgym.com/workshops/listings2.htm)

Beautiful pictures of old sashiko fabrics:
http://threads.srithreads.com/tag/sashiko/
http://www.trocadero.com/sritextiles/items/626345/en2store.html

Project Mutts and Upscale Hounds

2010-04-10T16:46:00.003+03:00

I've been getting used to my wonderful Indian ink by painting horses and lately dogs. I always end up applying other techniques too, but I can still say it with all my heart: I love ink. The richness of the pigment makes all watercolours look ghostly and weak. I probably abuse the ink, but I love the way it spreads on the paper and never alters after it has dried.
So I've been painting some dogs lately. Big surprise there :D This is the latest bit, bullterriers singing.

Self-portrait

2010-02-25T14:00:00.001+02:00

Following Lawrence

2010-02-21T23:49:00.005+02:00

Camels at Wadi Rum, Jordan. I picked this photo up from somewhere in the internet, but can't remember where.

Whenever I can, I try to glue my schoolwork to something I really love. Right now I've chosen a subject that allows me to spend time with Lawrence of Arabia. That is not a bad thing, not a bad thing at all. My head is filled with the colors of the desert, the wilderness, the vagueness of borders and the importance of being earnest (:)). Because that's one of the things the movie is to me: a man's journey to find himself, the eagerness to the noble in one's self and the fear of finding something despicable. The unbelievable emptiness and vastness of the desert makes every man small and insignificant. Somehow that's a very relieving thing to realise. Whatever man can and will do, there is still the vastness in this world that man can't overcome. There are depths and places where no man can travel, or if one does, he is alone against the elements.

This painting was my grandmothers. We have always referred to it as the bedouin painting. I doubt that the man is a bedouin, he probably isn't even an Arab, but it still works as a gateway in my mind to the Arab world of the past. It was painted by Hugo Bachmansson in the beginning of the 1900's. It is part of the picture parade I'm going through with my latest school project.

Pilobolus Dance Theatre's Shadowland

2010-02-19T19:36:00.006+02:00

Last night I had work at the Savoy theatre of Helsinki. I was lucky enough to ask what was being played that night and heard that it was Pilobolus Dance Theatre's Shadowland. To those who don't know: Savoy theatre in Helsinki doesn't have any regular plays, casts or anything, it's a stage for various music, dance and theatre pieces that travel around the world or just in Finland.
I was also lucky enough to get to see the act, which is not a given in my work. What I saw was magic on stage, a combination of modern dance and shadow play that created fantastic lands in front of my eyes.
The info on Savoy's webpage suggests that it's an act about a girl's coming-of-age. I felt that that theme was in the background, but that it simply doesn't tell enough. For me it was a story of a teenage girl, whose feelings and wishes are suppressed by her parents, dear loving parents, who just won't give enough freedom. The girl goes to bed and starts dreaming. She dreams of terrible shadows, terrible yet fascinating things. The girl gets sucked in this dream, in this shadowland.

She doesn't understand what's happening around her, what's happening to her, but she tries to cope with the powerful things she sees. She's transformed to a dog, well, half-dog, half-human. In the eyes of the others she is a ghastly thing, a beast only good for service and slavery. Loneliness is a powerful theme along with feeling like an outsider. The girl meets people who are kind to her, people who are mean to her, and even people she rejects at first sight.

After this show it was interesting for me to go through loads of photos in the internet. I noticed how the shadow play part actually evolves throughout the act. At first when the girl gets stuck in the shadowland, the shadows look a bit like clumsy caricatures. But they become more and more complex and thrilling: how can a human body be twisted into something that looks like that? The pictures evolve like ancient animations, and end up in a powerful, multicolor space.

I haven't seen much of modern dance, and mostly this act had more to do with the shadows, well for me at least. There was also dance parts without the screen and those parts were also mesmerizing. Oh the ease of each movement! Oh the intimacy and feeling they could portray with their dance! For a while I felt clumsy in my real world, and wanted to travel behind the screen to the shadowland, where the rules of the wild prevail.

asioita Tukholmassa

2010-02-15T16:28:00.007+02:00

Menin Tukholmaan. Siellä oli yhtä kylmää kuin täällä Helsingissä, mutta kaunista ja aina uutta. Heti sinne päästyäni aloitin huokailun. Voi kun täällä voisi olla pidempään. Täällä voisi asua hakisinko kesätöitä täältä onpa täällä ihanaa. Ja aloitin puolentoista päivän kuljeskeluni käväisemällä messukeskuksessa huonekalumessuilla.
Mulla oli mukanani jouluntuore nokialaiseni, jonka kamerakännykän käytännölliset puolet alan viimein löytää. Kuvanlaatu ei siis päätä huimaa, mutta on mukava saada asioita muistiin.

Kaupallisella puolella ei ollut mitään kovin sykähdyttävää, paitsi tämä Lustrumin messuosaston kirjoista tehty koriste. Itse Lustrum möi kirjahyllyjä, lähinnä kai kirjastoille, mutta lentelevät kirjat olivat kyllä jännittävämpiä.

Tämä Kristine Bjaadalin pöytäliina on nyt niiin tätä aikaa. Jotenkin niin tätä aikaa, ettei moni muu asia tässä ajassa osaa olla yhtä paljon tätä aikaa. Pöytäliinan idea on simppeli: se paranee käytön myötä. Alkujaan pöytäliina on perinteinen valkoinen pöytäliina, mutta kun se sottaantuu, paljastuu sen taika. Messuosastolla liinalle oli kaadettu ronskisti punaviiniä ja viini paljasti pöytäliinaan piilotetun kuvion: liihottelevat perhoset.
Pöytäliina on pestävä, kuten tavalliset pöytäliinat, mutta mikäli tahra ei irtoa, se ei menoa haittaa :)
Bjaadal oli muutenkin tutkaillut käytön myötä paranevien tuotteiden ajatusta. Hänellä oli esittelyssä myös tuoli, jonka päällikankaaseen on myös kudottu (tai muuten toteutettu) kuvio, joka ajan myötä paljastuu kulumisen ansiosta. Eli kangaspäällistä ei tarvitse kulumisen myötä uusia vaan päin vastoin se alkaa tehdä kankaaseen piilotetun kuvion näkyvämmäksi. Ainut ongelma minkä itse näen tässä, on kuluttajan kärsimättömyys. Kuinka moni kuluttaja suostuu katsomaan vuosien päähän, ehkä jopa vuosikymmenen päähän, jotta saisi tuotteestaan sen jujun irti? Ja missä vaiheessa kuluva kangas alkaa olla niin kulunut, että sen kuvasta alkaa muodostua jokseenkin tunnistettava? Näen kankaan kulumisnopeuden ongelmana, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Mutta Bhaadalin näkemys on ihanan raikas, hänen messuosastonsa oli antoisin kaikista.

Måns Salomonsenin tekemä hieno keittiöasia. Salomonsen on tehnyt tämän ymmärtääkseni koulutyönään Göteborgin Stenebyn käsi- ja taideteollisessa korkeakoulussa. Tämän haluaisin keittiööni.

Numerologiaa..

Tämän rakennuksen jokaisen kerroksen ornamentit muodostuivat kyseisen kerroksen järjestysluvusta. Ensimmäinen kerros oli siis koristeltu ykkösillä, toinen kerros kakkosilla, kolmas kolmosilla,... Hieman kolhoa, mutta eksoottista!

Numerotalon lähellä oli puisia variksia.

Södermalmilla gallerian ikkunassa hevonen, jonka päässä oli hevosia.

Ostin muuten siskon häihin mekon Tukholmasta! Jahka saan sen korjattua, otan kuvat. Vielä kengät ja laukku, niin alkaa olla kostyymi kondiksessa :) Mekko löytyi mainiosta rokahtavasta Beyond Retro -kaupasta, joka on jotain vintage-liikkeen ja second hand -liikkeen välimaastosta. Niitä liikkeitä on useampia Tukholmassa ja hinnat eivät tosiaan päätä huimaa. Tuotteet on siis tosiaan valikoitu, kuten vintage-liikkeissä, mutta hinnoittelu on kuitenkin hieman lähempänä UFFin tasoa kuin perus-vintagehinnoittelua.

Tämä kiva pikkulaukku löytyi liikkeestä nimeltä Monki. Monki oli mulle uus tuttavuus, mutta ilmeisesti tuttua kauraa shoppailijaystävilleni. Monkin perusvalikoima oli mulle myös vähän liiankin itsetietoisen outoa, vaikka oli siellä monia superkivoja juttujakin. Tää pikkulaukku erottui kyllä kauas. En tiedä miten se oli sinne päätynyt, oli vaan jännä bongata se niin monen muovivyön ja akryylihärpäkkeen jälkeen. Jätin kuitenkin ostamatta sen, sillä tuona päivänä en enää jaksanut ostaa, vaan vain kuljeskelin ja imin itseeni juttuja.

Yritin myös välttää kertomasta tästä, mutta en nyt malta. Ruoka on vaan liian hyvä asia ohitettavaksi.

Södermalmilla sijaitsevalla Muggensilla hörppäisin sisuksiini americanon sekä herkullisen chevresalaatin. Salaatissa oli siis kaksi reilua siivua chevreä, rucolaa, salaattia, kurkkuajatomaattia, juuston päällä pinjansiemeniä sekä reunoilla hunajaa. Namnamnamnam, chevre ja hunaja.. ja pinjansiemenet! Mmmmm, oli herkkuu!

Sinne meni taas Tukholma. Ehkä menen pian uudestaan. Ja ehkä joskus pidemmäksikin aikaa :)

nice shot

2009-09-27T18:26:00.001+03:00

Fish are friends, originally uploaded by scott masterton.

While trying to find some pictures for a school project, I bumped into this. I also noticed I can easily blog straight from flickr, so sharing cool shots is now really simple.
I love the harmony and peace represented in the photo, even though it's shot in a situation full of motion and consequence.

Headbands and hair accessories - or How To arrange a crafty moment at a party

2009-09-17T18:14:00.003+03:00

So I was invited to a birthday party of an old neighbor of mine. I was also asked to think about arranging some sort of activity or a performance or something at the party. Since I've never been much of a performer, I decided to turn to the things I make in my everyday life. I decided to throw together a crafty corner, where people could come and make something festive for themselves with my help (if they needed).
I ended up gathering mostly sparkling, glittering, cute and romantic stuff, so it was pretty apparent that my craft activity wouldn't be such a big hit among the men. Of course it would have been fun if men wanted to make something of the material I brought with me, but in the end none came. Actually, to my surprise, grown-up women didn't attend either. So it became a crafty party for the little girls - and me :) I still think that this would be a good concept for exclusively grown-up parties too. It's fun and light-hearted activity, not too serious. This is something that anyone can do. Even those, who have never done any crafts. All you've got to do is choose the materials you want to use and the way you want to use them. After that it's just a matter of cutting and glueing, and perhaps a bit of sewing if you get carried away :)

Here's what you need:
- Visit all the second hand shops in the area and pick up all sorts of fun looking knick knacks. For example artificial flowers (mostly candle decorations), old pearls of many colors, small toys and decorations, veil, ribbons and lace, diamonds, headbands and plastic jewelry.
- Scissors, cutting pliers, a hot glue gun, a needle and some yarn.
- an open attitude and some enthusiastic crafters
- If you have many young designers working with you, it's better that you do the hot glue gunning. Because it's hot. Really hot.

Here are most of the stuff I used. Some beads, pearls and loads of artificial flowers!

Here are most of the accessories that worked as a basis for the ornaments

This one is one of Aino's designs. Aino was very productive and the most enthusiastic of the crafters. She also was the one that didn't make everything for herself, so most of my pictures are of her designs. This headband has yellow "stone" parts from a bracelet, some golden ribbon and of course a red diamond :)

This one was also Aino's. It's a hair accessory that simply has a piece of a pearl necklace, some flowers and seashells glued on.

This is also Aino's. The basis is a part of a plastic tiara (that you can see in the second picture) glued to silver pearls. Then some sporadic pearls glued on the tiara and a yellow stone. And of course flowers. You can never use too much of them ;)

This headband is one of Neea's designs. Now Neea was a very interesting young designer. Unlike most of the other girls, Neea wasn't very interested in beauty. Unlike Aino, Neea wasn't a hyper-productive want-to-make-for-the-fun-of-it designer. Neea was a target designer, she designed for certain people, like for me and my sister. This headband was designed for my sister. I must say that this is very funky, but I think the meaning was to look as stupid as possible. The purple beads are supposed to limit the user's eye-sight. There was also some overhangs on the sides that were supposed to look like something growing out of the user's ears, but I ripped them off afterwards. Bad me. Poor sister. Well, I guess the world needs designers for very different purposes :)

This one I made for myself. As a memory or for the times when I want to feel like a princess. Sparkling gold and flowers!

This one is Aino's first design. It's the headband that she made for herself. It has an old brooch of mine.

In the end I noticed that crafting is really so much fun when you're doing it with other people! And it's so relaxing to have a table full of silly materials that you can just take, cut and glue in any way you want. Crafts are a way of life, but too often I forget to take my crafting out of my home.

Looking ahead

2009-07-28T11:36:00.004+03:00

Recently I've seen some insanely great knitwork. Most of them are on ravelry, so I won't be posting any (restricted) links at the moment. But such great, complex and wild stuff that's making me even widen my thoughts on the possibilities of knitting. I thought that I knew that the possibilities were huge, wide and almost endless, but it still amazes me to bump into something completely new, renewed, modern (in a good way).. It makes me awe and it makes my brains work with twice the enthusiasm than before. There are such great talents out there waiting to be found.

I've been working on a series of pictures at work when I get the time. I'll do some scanning and make a mosaic or something of my project called Learn-to-draw-again-and-see-what-happens.

SNY

2009-07-06T11:13:00.004+03:00

Lähdin sitten mukaan tähän. Pitihän sitä varmistaa, että ei syksyllä lopu puuhat kesken :) Olin jo kevätpuolella täyttelemässä ilmoittautumislomaketta ja silloin jänistin (mikä oli ihan hyvä, koska eipä sitä ylimääräistä rahaa silloin juurikaan ollut), mutta nyt täyttelin ja hälläväliä-asenteella painoin viestin lähetysnappulaa. Joskus sitä täytyy uskaltaa lähteä mukaan näihin :)
Olen nyt selaillut osallistujien blogeja ja mukana näyttää olevan virkistävän laaja joukko neulojia. On neulojia, jotka keskittyvät blogissaan neulomiseen ja villakuituasioihin. Neulojia, jotka näyttävät osallistuneen jokaiseen mahdolliseen vaihtoon Suomessa tänä vuonna. Neulojia, jotka laiskanletkeästi etenevät projekteissaan ja kuluttavat energiaansa ja intohimoaan muiden harrastusten parissa (ja esittelevät toki siis näitä tuloksia). Neulojia, joiden blogi paljastaa laajan sulautuman erilaisia käsityöinnostuksia korttien ja taiteilijakorttien tekemisestä villa- ja korutöihin. Neulojia, joiden aktiivisuus blogimaailmassa paljastuu haasteisiin vastaamisena ja niiden eteenpäin viskaamisena, kommentteina ja kommentointeina, nimimerkein toisiin viittaamisena, netin neulekielen sujuvana käyttönä.. Neulojina, jotka rajoittavat blogipostauksensa vain valmiisiin käsitöihin ja ehkä pohdintoihin tulevista projekteista ja neulojia, jotka päästävät blogiinsa muita elämän osiaan ympäröivästä luonnosta, eläimistään ja pohtivat oman elämänsä kulkua. Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän kirjon laajuus tullut jo tästä esiin.
On jännää miettiä kuka näistä mahtaa olla mun tuleva salainen ystävä. Ja kenen salaiseksi ystäväksi mä päädyn. Ja mitä keksin lähettää. Ja mitä saada :D

Omien valmiiden töiden pino alkaa pikku hiljaa kasvaa. En ole myöskään enää aikoihin jaksanut lisätä lankoja Ravelryn stashiin, liikaa hommaa vaikka sieltä lankojaan on mukavampi selailla. Laiskuus, laiskuus, toinen nimeni.

Carmen!

Waking up ain't easy

2009-06-22T16:37:00.002+03:00

... but luckily I found myself a huge alarm clock to help me!
The mug next to it is just a normal size coffee mug. WOW! It's huge!
BUZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ

Travel cover for a book

2009-06-17T17:15:00.005+03:00

My pre-assignment for a crafts teacher's education program was to design three products with the theme of 'Puhtaus' (=purity/cleanliness). Through some complicated brain processes I ended up in three products designs and also carried out one plan.
So here's my Travel cover for a book:

It fits really well, though after making it I thought up for a few changes which would make it even better. It's designed for a person, who values ecology, likes to affect the world through small things, who travels a lot in trains, buses, trams, metros, etc. and likes to read in those places (=me). That person usually has always a book in their bag traveling with them and the book quickly starts to get smudgy and worn, especially from the edges. This travel cover is a convenient shield against the challenges of a traveling life, you can even use it while reading the book :)
The yarn used was Rowan's Purelife Nature Cotton, which is an ecologically grown and manifactured yarn. The fabric used is recycled polyester (=an old nightshirt).

In the middle of things

2009-05-23T21:48:00.002+03:00

Right now I'm in the middle of a thousand small things. It's precise meaning might refer to the mess that still lies around here in my flat, since I never really got the place cleaned after moving in. So I still have to take a few boxes and garbage bags up in the attic and hopefully 'll get a glimpse of the floor then.
The other meaning has something to do with my state. I just returned from a lovely holiday in Berlin, of which I will hopefully some day be able to tell a bit more. But right now it seems impossible to get a few sentences made of the trip without feeling weird. Let's just say that Berlin was nice and so was Stockholm :) I also decided to head back to Stockholm later this summer, since it just is so easy to travel there from here. It's a shame that I haven't spent more than a day at each trip there.
I'm also beginning to do some work at a café in Espoo. It's nice work, but I hope to make the café look more like me. This weekend I'm also volunteering at the Maailma kylässä -festarit, which has been really nice, but all the more confusing. Everything seems so unready. I don't know what language to speak, or if the position I'm taking among other people is really the one I want or should take.. I'm playing a stranger, or strangers since I have so many places where I can switch roles.
So.. this post didn't have any meaning at all. I will be posting about old book covers, and about knitting. And perhaps even about Berlin. My unfinishedness reaches to my plans for blog posts :)

Kirjojen kesä, New Yorkin kevät

2009-05-04T17:07:00.004+03:00

Kirjanälkä iski minuun yllättäen kesken moninaisten polttavampien töiden. Se ohjasti minut muuttokuormasta puretun kirjahyllyn äärelle ja johdatti sormeni kauniin teoksen luokse. Vedin sen hyllystä ja muistelin, mistä se oli peräisin. Kirja oli vanha ja tarttunut ehkä vuosi sitten mukaan linja-autoaseman hyllystä, josta saa ottaa ja johon saa jättää luettavaa. Painos on kaunis, kuuluu Otavalla muinoin julkaistuun Delfiini-sarjaan, jossa julkaistiin muistaakseni aikansa käännöskirjallisuutta. Kirjahyllyssä odottaa vielä toinen kirja tästä sarjasta, mutta kumpikin niistä on nykylukijoille uskoakseni melko tuntemattomia teoksia. Tämän lukemani oli kirjoittanut Isabel Bolton vuonna 1946. Se on suomennettu nimellä ”New Yorkin kevät”, mutta alkuperäisnimeltään se on varsin toisenlainen: ”Do I Wake Or Sleep”. Kummankin nimen näen varsin osuvaksi, mutta kenties ohjaavan lukijoita hieman erilaisiin painotuksiin tulkinnoissaan.

New Yorkin kevään aloituskappale oli hämmentävin koko teoksessa. Tekstin kerronta keskittyy koko teoksen ajan neiti Millicent Munroen kokemuksiin, ajatuksiin ja harhailuihin New Yorkin seurapiireissa kahden päivän aikana. Kuitenkin ensimmäinen kappale, vaikkakin orientoituu Millicentin kautta, keskittyy hänen ystävänsä Bridgetin selontekoon tämän elämästä. Koin kerronnan tämän selonteon ajan varsin hämmentäväksi, sillä harvoin törmään ikään kuin kahden orientoitumispisteen kautta tapahtuvaan kerrontaan… Bridget siis kertoo elämästään ja varsinainen teksti paljastaa Millicentin kuuntelemassa Bridgetin kerrontaa. Tekstin kerronta on kuitenkin suodatettu Millicentin kautta, vaikka tämän tunnereaktioita kuulemaansa ei juurikaan paljasteta. Vaikeaa, eikö?

Kerronta kuitenkin helpottuu muiden kappaleiden myötä. Se paljastuu jokseenkin tajunnanvirtamaiseksi, elämykselliseksi Millicentin tunnemaailman kuvaukseksi, joka kuitenkin näiden päivien aikana pyörii varsin paljon Bridgetin ympärillä. Bridget asettuu Millicentin vastakohdaksi: Bridget on kiehtova, lumoaa ympäristönsä miehet ja naiset tietoisen viattomasti ja on oman elämänsä vuoristoradassa huipulla, jossa vauhti on hidastumassa juuri ennen vääjäämätöntä syöksyä syvyyksiin. Millicent puolestaan on arvostettu ja rakastettu ystävä ja kuuluisa seurapiirinainen, mutta ei kykene lumoamaan itselleen aviomiestä, mikä edelleen olisi varsin luonnollinen osa naisen elämää vaikka Millicent ei sitä pakolliseksi koekaan. Millicentin elämä on vakavaraisen rikasta, toisin kuin Bridgetin, jota vaanii taloudellinen perikato ja siten katoaminen seurapiireistä.

Mikä hämmensi minua teoksessa oli sen ilmeinen pinnallisuus, joka sekoittuu kuitenkin vakavampiin teemoihin. New Yorkin seurapiirit ympäristönä tekee henkilöistä jokseenkin onttoja, mutta tämä kytkeytyy Millicentin pohdintojen kautta laajemmin aiheen raadollisuuteen: Millicent kokee ympärillään olevien ihmisten elävän alituisessa nälässä. He eivät enää kommunikoi keskenään, mutta kaipaavat kontaktia toisiinsa. He käytännössä puhuvat vain itsekseen kierrellessään kokkareissa seurasta toiseen ja naurahdellessaan sopivin väliajoin toistensa jutuille. Nykyaika näyttäytyy arvotyhjiön aikana, jossa vanhan ajan ihmiset ovat täysin eksyksissä modernin ajan kiireiden ja vaatimusten tykitysten kohteena. Kuinka tähän voi ihminen sopeutua, ihmettelee Millicent.
Toisessa tärkeässä asetelmassa on New Yorkin seurapiirit aikana, jolloin Toinen maailmansota on syttymässä. Millicent kokee tämän taivaalle kerääntyvinä myrskypilvinä ja seurapiirien keväinen leikki näyttäytyy viimeisenä ilakointina ennen kuin maailma sodan myötä mullistuu täysin.

Pidin teoksesta aivan vilpittömästi. Ymmärrän kyllä miksi se on aikojen saatossa unohtunut, mutta itseäni sen lukeminen ilahdutti. Isabel Bolton on itse asiassa kirjailijahahmona varsin jännä tapaus kirjamaailmassa, ainakin aikanaan. Oikealla nimellään Mary Britton Miller hän oli julkaissut aiemmin useampia keskinkertaisia (tai jopa huonoja?) teoksia, kunnes kuusikymppisenä päätti luoda itsensä uudelleen. Hän otti käyttöön taiteilijanimen Isabel Bolton, kirjoitti tämän aikanaan varsin ylistetyn teoksen ja antoi yleisön ymmärtää olevansa nuori seurapiirikaunotar, joita New Yorkin keväässäkin vilisee.
Syvempää luotausta löytyy the New York Review of Booksista. Teos on kuitenkin ulkoisilla mailla nostettu uudestaan esiin. Boltonia on nimittäin uudelleenpainettu kolmen kirjan verran. Siis nimenomaan Boltonia, Millerin omalla nimellä julkaistut tekstit ilmeisesti halutaan pitää unohduksissa. Do I Wake Or Sleep on siis löydettävissä kahden muun teoksen ohella kokoelmasta New York Mosaic.

Dogs and Snow

2009-04-04T21:30:00.005+03:00

I must say that photographing dogs.. it isn't easy. I hereby give all my respect to dog photographers, it really isn't easy to keep up with those playful mutts :) Half of these photos are slightly out of focus, because auto-focus just isn't quick enough. But oh the energy flow! It is magnificent to just watch these creatures run their tails off! They are truly happy and innocent - even though they spend their play time scheming how to get the ball from the other (dog) and how to get the other to notice that they have the ball.. It is a far far better thing to have a ball that all the other dogs want for themselves.

Dogs and Snow - it's a great combination!

Winter warmer

2009-02-02T12:36:00.007+02:00

Winter is finally here. Deep, cold, snowy winter. I made this piece some time ago, in case of opera or other fine culture event.
And finally this piece was photographed too. Lots and lots of photos :)

(click for the big one)
This is Jane, the austentatious neckwarmer.
A wintery, festive neckwarmer made of Anny Blatt's Fine Kid -yarn. And also some snowflakes in the window :>

Shades of Friday

2009-01-24T18:00:00.006+02:00

self as shelf

2009-01-20T18:48:00.003+02:00

Garbage bins, dumpsters, lost stuff and deserted items. There's a whole life in the rubbish, and sadly enough some people have to make their lives from the rubbish. From stuff that's supposed to be transferred away from the cycle of life. But it doesn't disappear when people throw it away. It doesn't go away from the cycle. And sometimes I'm really really happy about that fact. (ok, mostly not, but still, hear me out)
There used to be a time when I tried to make the most of the garbage. I took my time to find good food from the supermarkets' dumpsters. And there was plenty of it. All of it going to landfills. I took and consumed perfect red apples, made salads out of pepper, cucumber and salad.. normal stuff. Me and my dumped food were a good match until the supermarkets became jealous (or wary, I still don't know). After that my perfect apples and peppers in the bins were always carefully covered with fish guts. Yummy.
These days I'm not that person who lurks in the night. I'm the person who looks to the ground and picks up all the lost buttons and earrings. Small treasures someone dropped and I might use in a project. They're my small possibilities. Possibilities to see something in them. To create. To communicate with the material and find a new identity and/for the form.

But this is all again just a bit of nonsense I've been thinking lately. I started this post to tell you about my new shelf. It's blue, it's found and it's a bit like me. It's found from the dumpster, though neatly packed. Almost as if the person throwing it away was feeling a bit bad for the cute shelf and wanted someone to find it and give it another home. And did I mention it's painted blue? So I took it. Gave it a home and a purpose. It's now the shelf containing materials, ideas and WIPs.

Haastetaan

2009-01-14T21:11:00.005+02:00

Mistäs tänään huastettais? No haasteestapa tietenkin! Minulle napsahti ensimmäinen haasteeni. Kai. Voi olla, että vanhassa blogissani vastasin myös haasteisiin (taisivat kulkea silloin sanalla meemi), mutta täällä on ollut hiljaisempaa. (Johtuiskohan siitä, että mä häilyn aina mun blogauksen aiheissani, viime aikoina vain käsitöitä, sitä ennen angstausta ja sitä ennen kuvia ja lörpöttelyä)
No, akanoista asiaan!
Minut haastoi uusi neuletuttuni sinjeto.

Säännöt:

1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of you post and link to them.
5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

ja sitten juttuihin.

1. Minulla on ollut kolmet hammasvärkit lapsuudessani, enkä vieläkään ole tyytyväinen purukalustooni.
2. Olen luonteeltani loputon viilaaja, perfektionisti, jonka on helpompi vain jättää projektit aloittamatta, ettei niihin tarvitsisi sitten jossain vaiheessa tuskastua.
3. Opiskelen espanjaa Barcelonasta metroasemalta löytämäni eroottisen western-kirjan avustuksella. Kirjoja on kiva löytää.
4. Tekisin mieluiten vain isoja neuletöitä, mutta lankavaraston kuluttamiseksi teen yleensä vain pieniä piiperryksiä.
5. Olen kärsivä runoilija (runoilen vain kun kärsin)
6. Tengo una mama. Mama tiene un perro bajo y muy joven. (=teen läksyt myöhään illalla, koska se on hauskinta)

Haastan
Ellin
Annin/Millan (kumpi nyt ehtii tarttua haasteeseen)
Hannakaisan
kuka tätä blogia edes lukee? jos luet, enkä ole maininnut sinua, haastan sinut! Ilmoita itsestäsi kommenteissa :)

2008 parhaita levyjä

2009-01-01T01:59:00.003+02:00

En aivan ehtinyt tehdä katsausta viime vuoden musiikkitarjontaan viime vuoden puolella, mutta käyköön tämä nytkin. Raketit on ammuttu ja cavat nielaistu (ja vuoden eka maalauskin kuivumassa :))
Mutta asiaan, lörpöttely sikseen!

Fleet Foxes: Fleet Foxes
Bändin eka albumi ilmestyi kylläkin jo 2006, mutta maailma huomasi bändin vasta 2007-2008. (Fleet Foxes on yksi myspacen kautta tunnetuksi tulleita bändejä, siis niitä, jotka ovat saaneet levytyssopimuksensa puskaradion kohun avustuksella). Itse tutustuin bändiin Taunon kannustamana. Enkä ole katunut yhtä ainutta kuuntelemaani sekuntia. Levyltä laitoin Ellin synttärikokoelmaan White Winter Hymnal -biisin, jota on jonkin verran saanut sen jälkeen kuulla Radio Helsingistä, vaikka Quiet Houses lienee kuitenkin levyltä tunnetumpi. Lähin naapuri lienee Simon&Garfunkelissa? Pienimuotoista, mutta vahvaa poppia.

Vampire Weekend:Vampire Weekend
Pirteä pop-bändi New Yorkista, jonka näin Primavera-festareilla viime kesänä. Levyä oli sitä ennen kulutettu aika lailla, muun muassa Pop-O-maticin tanssilattialla :>

No juu, meinasin mainita vielä MGMT:n, mutta tajusin just, että se levy on jäänyt minulla kesään. Oh summer love!

Christmas angel at Café Regatta

2008-12-30T14:24:00.004+02:00

Joululahjoja ja muuta tehtyä vuoden varrelta

2008-12-30T11:39:00.010+02:00

Tänä vuonna tuli neulottua muutama juttu. Ihan kaikesta en ole vielä saanut otettua kuvaa, mutta sekin korjaantunee ajan myötä. Suurin osa syntyi joulun alla pienoisessa paniikissa. Keskityin autuaasti proseminaariin vielä reilua viikkoa ennen joulua ja toisaalta rahatilanne ei kannustanut lahjaostoksille. Siispä päädyin ottamaan puikot käteen ja kutaisemaan perheelle jotain. Mutta tässä tämän vuoden satoa.

Boleron tein itselleni ja jo keväällä ja sitä on tullut käytettyä yhdessä jos toisessa kissanristiäisessä :) Siitä on tullut ihan lempparineuleeni. Ohjeen löysin Ullasta: Freddie-bolero.
Ohje oli hyvin simppeli ja toimiva. Käsialani heitti vähän tuosta ohjeen käsialasta, mutta oudosti vain korkeussuuntaan, joten tein sitten omia lisäyksiä kaavaan. Muutokset oli helppo tehdä tähän malliin, sillä ei tarvinnut sileässä neuleessa miettiä miten pitäisi sovittaa lisäykset ja kuviot toisiinsa.

Seuraava projekti alkoi vasta loppukesästä. Aloin tehdä Eskolle neuletakkia Ullassa julkaistun Sampon ohjeen mukaan. Tämän neuloin Eskon omin mitoin, sillä ohjeen mukaisesta neuleesta olisi tullut melko pitkä. Tai ainakin luulen niin :) Ainut puute, mikä ohjeessa oli, oli mallineuleen kohdalla. Siinä ei muistaakseni mainittu tarkkoja kerroslukumääriä mallineuleen yhden kerran kohdalla. Mutta olipa sitten enemmän valinnanvaraa..

Ellille laitoin pakettiin pipan

Älä kuitenkaan hämmenny, kuvassa olen minä eikä Elli. Elli on edelleen blondi. Elli ja pipa matkustavat nyt ameriikassa. Pipan sovelsin Jessica Suzannen mallin pohjalta.

Eevalle kääräisin pitkän punaisen kaulahuivin. Ja tietty kuvasin senkin ennen paketointia..

Paketteihin meni seuraa pitämään rusettikoruja, toiseen sormus ja toiseen rintakoru

Elinalle tein kaulahuivin kauniista, paksusta Sirdar Juniper -langasta. Äitille aloitin kaulahuivia/kauluria samasta langasta, mutta tämän värisävyn kohdalla Stockmann petti odotukseni eikä antanut minulle enää yhtään kerää. Täytyy ryhtyä tilauspuuhiin nyt joulun jälkeen, annoin lahjan äidille projektina :)
Sadun synttärit on neljä päivää joulun jälkeen. Kaikkien noiden lahjaprojektien jälkeen ajattelin siirtää Sadun neulelahjan suosiolla vasta syntymäpäivään. Hänelle kutaisin kalahanskat. Se oli ensimmäinen kirjoneulekokeiluni pitkästä aikaa. Kirjoneule on tosi vaikeaa, totesin. Mutta se oli ihan hauska ja yllättävän nopea projekti. Löysin inspiksen kalakuvioon Sadun lahjoittamasta kirjasta Indian Designs from Ancient Ecuador. Eskon avustuksella skannasimme yhden koristekuvion (jossa oli fisuja) ja ryhdyimme käsittelemään sitä Photoshopilla. Eli muuntamaan kaksiväriseksi ja pienentämään parin pikselin kokoiseksi. Veikkaanpa, että tämän monimutkaisempaa kuviota ei Photoshopilla kannata ryhtyä suunnittelemaan. Kaksivärisessäkin tietoa katosi ihan kylliksi ja sitä piti sitten käsin palauttaa kuvaan. Kolmiväristä en edes uskaltaisi yrittää tehdä. Photoshop keksisi siitä heti yhden pienennyksen jälkeen tuhat eri sävyä korvaamaan sitä menetettyä tietoa, jonka kahden värisävyn kontrastissa katoaa.

Seuraava projektini on varmaan toiset lapaset. En vielä tiedä kenelle ja millaiset, mutta tammikuu on lapaskuu. Yritän myös edistää yhtä kehittelyä, mutta se saattaa olla taas yksi niistä monista ikuisuusprojekteista.

DIY Paper Tape Dress Form - Take 2

2008-12-04T23:52:00.013+02:00

This is not a step-by-step guide to do your own paper tape dress form. There are a lot of instructions out there which are better and more specific. I only urge you to knowledge the fact that making this dress form won't be very easy for either the maker or the model. It'll take a few hours and the first time we tried it I almost fainted. That's why we ended up doing the dress form in another order than is usually seen in the instructions.

We started making the upper part first. That way I could sit down for the first third or half of the process: making the upper part probably takes almost as long as making the lower and middle part since the breast and shoulder areas are full of difficult curves. With the lower parts the forms get a little bigger and they forgive a bit more. (But of course I didn't do the taping so I can only tell you from the model's point of view)

So we started from the back. The middle part was done first and then spreaded out and up. Neck was second and then the front.

In the front it was the middle part first again, which spreaded out around the breasts. The taping didn't need so many layers when you crossed it (like in a basket the weaving goes in two directions and makes the basket strong).
After the back and front we did the bottom part and the last step was making the waist. We tried to secure me from fainting again and that's why we didn't even tape the waist with a strong tape beforehand like last time.

The dress form is otherwise really true to my measures, but the waist is 4 centimeters bigger than me because of the lack of the plastic tape.
I still need to get some filling materials and finally some fabric to cover the whole thing.

A good instruction blog post on making a paper tape dress form

DIY Paper Tape Dress Form - Try 1

2008-11-29T21:01:00.003+02:00

Ok, so today we started the first effort of making a dress form out of paper tape. It almost ended up in tears. First we taped some forming tapes under the breasts and cross the chest and one around the waist. They were pretty tight so the dress form wouldn't become slappy.
We started from the bottom as it says in most of the instructions. It soon became irritating just standing and being unable to move or relax my legs. Breathing was also a bit superficial because of the forming tapes. But that was ok. I tried my best to keep my position. When we were still doing the bottom I could at least cut some tapes so I had something to do :)
My neck was covered with the tape and my back and sides were about done when I started feeling bad. I tried drinking some water and taking some support on the book shelf and we continued. Then I started feeling much much worse. I couldn't breathe deep enough and my eye-sight started to blur. I tried to get on my knees in that hellish tape armor but my fainting condition didn't get any better. We had to stop making the dress form. My boyfriend cut and ripped it quickly open before I totally fainted. All his hard taping had gone to waste, we were 3/4 finished..
So it wasn't such a piece of cake as I thought it would be. Has been a while since I last almost fainted.

Missä paperiteippi?

2008-11-26T18:36:00.004+02:00

Voi! Olen kääntänyt kaupungin ylösalaisin, tarponut läpi loskan ja rännän, kysellyt ja katsonut anovilla silmilläni, mutta siltikään ei ole käsiini päätynyt rullallista pahviteippiä. Myyjät eivät tunnu edes tietävän mitä tarkoitan ja pikku hiljaa onkin alkanut tulla sellainen olo, että olen keksinyt koko teipin itse.
Pahviteippi on leveää teippiä, joka on pinnaltaan aivan saman tuntuista ja näköistä kuin pahvi itse, eli pahvinruskeaa, hieman huokoista paksua paperia. Liimapinnalla. Pahviteippi on kestävää ja jämäkkää. Siksi en halua mitään kurjaa muoviviritystä.

Nyt olen kuitenkin päätymässä toisenlaiseen, hieman vaivalloisempaan ratkaisuun. Kasviliimapaperiin. Se ajaa saman asian kuin pahviteippi, mutta vaatii liimapinnan kostuttamisen ennen käyttöä.
Tarvitsen paperista teippiä, koska haluaisin viimeistään viikonloppuna tehdä itselleni jo kauan kaipaamani sovitusnuken. Netistä löytyy nopealla googlauksella useita ohjeita, joista tämä näyttää hauskimmalta seurata. Siinä vähitellen teipataan nainen ylt'ympäriinsä teipillä ja lopuksi päästään tietysti kuivattelemaan tuota liimapaperia:

Tuohon kuvaan on taas saatu vangittua niitä elämän pieniä, mukavia absurdeja hetkiä. Ilman ohjesivuston kontekstia ei tajuaisi lainkaan mikä järki mummelin kuivatuksessa on. Sitä paitsi mummeli vaikuttaa tosi sympaattiselta :) Hurmaavaa!

Storage

2008-11-25T17:59:00.003+02:00

I'm working on designing the perfect storage for my needles and hooks. I've been googling for pictures of different kind of solutions to find the right kind of model for mine.
A friend in Ravelry, AllyB, made a nice storage for circular needles.

Ally's blog post here.
Most of my needles are circular and they take up lots more space, so hers is a concept to consider.
As I live with a flatmate in a small two-room appartment I don't have much space for placeless stuff. I want my storage to be hangable (so I can hang it on the inside of my wardrobe). I don't need a tote to keep with me, I have enough bags anyway without a WiP-bag with balls of yarn dropping out.

Here are a few nice handmade bags for hooks:

I think I'll aim for a clearer look, like in that green one. I need the storage to be clear so I can find what I'm looking for quickly. It'll also have to be compact for I have a lot to store in it..

Turkulttuuria

2008-11-22T14:11:00.000+02:00

Koska olen ahkera ruotsin opiskelija, päätin ottaa jopa matkan Ruskolle hyödyksi kurssin suhteen. Lauantai-aamuna lähdin Turkuun liukastelemaan lumisilla kaduilla kohti AMA-galleriaa.
Turun AMA:ssa oli juuri avattu Ritva-Liisa Virtasen näyttely, joka sisälsi mehiläisvahaa hyödyntäviä sekatekniikkatöitä. Virtanen oli minulle uusi tuttavuus, mutta kokemus oli mieluisa ja näyttely tasapainoinen.

Näyttely oli jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä oli ripustettuna teoksia, jotka käsittelivät äitiyttä. Toinen osa teoksista sijaitsi puolestaan AMAn alakerrassa ja ne käsittelivät sotaa.
Jälkimmäinen osa näyttelystä avautui minulle helpommin. Sotateema oli näkyvissä konkreettisesti muovisotilaissa, joita oli aseteltu mehiläisvahakennoihin ja valokuvattu. Teokset olivat kaikki tulostettu mehiläisvahalle, joten niiden ulkoinen ilme oli rauhallinen ja kylläinen: mehiläisvaha toimi mattapintana, joka päästi värimaailman oikeuksiinsa. Kuvasta toiseen muovisotilaat valloittivat mehiläisten kennojen pintaa ja mukana kulkeutuivat messinginväriset luodit, jotka muovisotilaiden miniatyyrimaailmassa muistuttivat pikemminkin pommeja.

Kulttuurienvälisyys oli töiden sotamaailmassa keskipisteessä. Muovisotilaat (ja eräässä kuvassa ammuskeleva cowboy-figuuri) ovat osa länsimaista lelukulttuuria. Kuvatulle vahakennolle taas oli painettu arabiankielisiä sanoja (joiden merkitys jäi valitettavasti minulta hämäriin). Muovisotilaiden väkivaltaisuus tuntui kuvasta toiseen kohdistuvan juuri itse kennoon, siis maahan, jota uutterat mehiläiset rakentavat ja jossa elävät.
Mehiläiskennoissa on myöskin jotain hyvin yksityistä. Se kuuluu mehiläisten pesään: suljettuun tilaan, jota mehiläiset suojelevat agressiivisesti vihollismielistä käyttäytymistä vastaan. Muovisotilaat olivat kuitenkin tunkeutuneet kennoihin asti. Niiden olemus oli vääntänyt kennomuodostelmat altaan pois ja sotilaat tuntuivat olevan alati liikkeessä: etenemässä rynnäkkökiväärit kohdistettuina esimerkiksi piparkakkumuottia kohden, jonka keskelle on painettu arabiankielinen sana (teoksessa "Kulttuurin raiskaaja"), tai ne seisoivat vahdissa keskellä kennoa vieressään jättimäinen kennoon uponnut luoti, kuin pommi (teoksessa "Mies kennossa).
Itse mehiläisiä ei teoksissa näkynyt. Läsnä sotilaiden ohella oli vain kieltä.
Ainoastaan teoksessa "Missä messias" voi nähdä viitteitä mehiläisten läsnäoloon: cowboy-figuuri ampuu kuudestilaukeavillaan teoksen vasemmalta laidalta kohti oikeaa ja oikealla laidalla kennoissa näkyy epämääräisiä tummempia kennoja. Nämä voinee tulkita vaikkapa vain luotien jäljiksi kennomuodostelmassa, mutta toisaalta konkreettisesti ne lienevät kennoissa näkyviä syntymättömiä mehiläisiä.
Sodan väkivaltaisuus on teoksissa yltiömäistä. Mitään muuta ei sodan vallitessa ole läsnä. Vain väkivalta ja sen ilmenemismuodot. Edes pelkoa ei teoksissa niinkään käsitellä. Läsnä on valloittajat, kulttuurin raiskaajat ja vastustamattomalla vyöryllä etenevä sota.

Sotakokoelmassa oli myös erityisen oivaltava ripustus. Neljä teoksista oli asetettu tavallista matalammalle tasolle. Itselleni tämä muistutti lapsikatsojista: teokset oli ripustettu kuin lapsia varten. Teoksissa on käytetty muovisotilaita, siis leluja, jotka kuuluvat lasten maailmaan (vaikka yksi heräävistä kysymyksistä lienee juuri se pitäisikö näiden kuulua lasten maailmaan). Sota on myös kuvastoa, joka kuuluu väistämättä myös lasten kokemuspiiriin. Toisaalta sota avautuu teosten kautta myös aikuisten leikkitantereena. Sota on aikuisten leikkiä, jossa vahvin voittaa ja heikompien on nieltävä tappionsa. Se on ihan höpö joka leikistä suuttuu.

Yläkerran osa näyttelystä jäi tosiaan minulle vähän kaukaisemmaksi. Mehiläisvahalle tulostetut kuvat mekoista ja kaavoista olivat kaunista ja rauhallista estetiikkaa, joka ei avautunut minulle erityisen helposti. Kokoelma jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni.

Teoksissa toisteltiin erilaisia elementtejä eri yhdistelmin. Kuvat mekoista ja potkupuvuista yhdistyivät kuviin vaatteiden kaavojen osista ja välillä oikeisiin työhön liitettyihin kaavoihin. Läsnä oli äitiyden ja odotuksen teema. Teoksissa pohdittiin myöskin sekä osien että kokonaisuuksien suhteita.
Ajaessani kotiin aloin pohtia teoksia teoksen syntymisen kautta. Äitiys ja odotusaika liittyy olennaisesti myös taideteoksen syntymiseen, tai näin voisin otaksua ainakin Ritva-Liisa Virtasen kohdalla. Teoksissa ei ole näkyvissä yhtään äitiä tai lasta, mutta vaatteita ja niiden kaavoja. Rakennusmateriaaleja ja odotusta: valmistautumista syntyvää lasta kohtaan. Teokset avautuvat minulle enemmän juuri tekoprosessin ja teokseen kohdistuvien toiveiden kautta. Tällöin teoslapsi on todella osiensa summa ja odotusten täyttymys.

Yhdessä nämä teokset ovat harmoninen kokonaisuus. Sotateoksetkin ovat teoksina todella kauniita esteettisiä kokonaisuuksia. Värimaailmaltaan ja kompositioiltaan ne ovat silmänherkkua, kuten myöskin yläkerran seesteisemmät vaatekaavateokset.

Näyttely on auki 14.12 saakka Turun Galleria AMAssa, Kaskenkatu 1

Graffiti på svenska (riktigt på finska)

2008-11-18T17:05:00.002+02:00

Olen pähkäillyt pähkyilemistä päästyäni mistä kummasta pitäisin ruotsintunnilla esitelmäni (kulttuuria kahmaloittain kuluttaville opiskelijoille, joita kiinnostavat taideilmiöt). Itse taas olen viime aikoina ollut kiinnostunut vain neulomisesta. Neulomisesta ja ehkä pikkaisen virkkaamisesta. Olen pohtinut, että voisin pitää esitelmän neulomisesta, mutta neulonta tuntuu olevan myöskin sellainen sisäänpäin kääntynyt harrastus, jonka koko maailma avautuu vasta kun puuhaan ryhtyy ja perehtyy. Muutoin on ihmisillä mielessä vain peruskoulun traumaattiset käsityötunnit ja suomalaisten käsityölehtien tappavan tylsät sukkamallit. Kuinka lähteä murtamaan ennakkoluuloja neulomisesta neulomisen sisältä? Yksi vastaus kirkastui minulle silloin: neulegraffitilla.

Lyhyesti määriteltynä neulegraffiti on graffitin muoto, joka ei vahingoita ympäristöä, johon se asetetaan. Graffiti toteutetaan neuleena ja asetetaan paikoilleen, mutta sen poistamiseenkaan ei tarvitse käyttää vahingoittavia ainesosia, toisin kuin spray-maalien poistoon.
Neulegraffiti on ainakin tänä vuonna ollut kohtuullisesti lehtikirjoittelun aiheena. Yksi syy lienee muutamassa suomalaisessa tekijässä, jotka uutterasti vievät töitään urbaaniin ympäristöön vaikka ne sieltä nopeastikin katoaisivat. Kun googlaa neulegraffitin, osui ainakin minun silmääni yksi tänään kirjoitettu artikkeli. Tutustumisen arvoinen suomalainen neulegraffitiblogi on knit sea. Ulkomaisista lienee linkitetyin Deputy Dogin esittelyteksti.
LA Timesin eilen ilmestyneessä blogipostissa amerikkalainen Knitta-yhteisön edustaja Magda Sayeg kertoo neulegraffitin taustoista ja ajatusmaailmastaan. Ehkä itselleni arvokkain huomio on neulomisen ja graffitin taiteenalojen sukupuolittuneisuus: neulomista pidetään perinteisesti mummojen puuhana ja graffiti taas on nuorten miesten kapinallista itseilmaisua. Sayeg kertoo neulegraffitin herättävän oudoksuntaa, sillä se ei ole miehistä eikä naisellista. Yhteen laitettuna se yllättää katsojansa.
Eräs Sayegin esiintuomista neulegraffitin piirteistä on arkiympäristöön puuttuminen: graffitoimalla liikennemerkin neuleella liikennemerkki muuttuu erilaiseksi ja silloin ohikulkija kenties ryhtyy havainnoimaan ympäristöään uudella tavalla.
Itselleni neulegraffiti on täysin positiivinen ilmiö. Olen toisaalta pitänyt aina graffiteistakin, siis kantaaottavista, ja etenkin Banksyn kaltaisista sapluunoilla toteuttavista. Neule tuo kuitenkin uudenlaisen tekstuurin graffitin maailmaan ja toisaalta myös mukanaan neulemaailmasta graffitille uudenlaisen muotokielen.

Knitta Please

prose

2008-11-01T23:01:00.000+02:00

sometimes just before the last turn, before you caught that finishing line in your eyes (even if you'd then just barely see it since it) you get lost. you forget what you were doing and why. you feel the tired muscles twitch for all the work they've done and for all the work they still think they're doing.

yes, it's my "prose" that's bothering me. as always. Three days left. Maybe the work won't exist tomorrow if I sleep now. Sleep. Sleep. If only I could fall asleep.

Dinner for two

2008-10-29T14:00:00.003+02:00

Terveellisen elämän peruspilarit

The Woman With Glass-eyes

2008-10-28T17:14:00.001+02:00

I've needed a pair of glasses for a really long time. My eyesight was never so very bad, so I was never in a hurry to get them. But unlike other people with poor eyesight (and glasses), I've always Loved glasses. I've loved the way they make me feel like another person. When I put on someone else's glasses I felt that they fit me and also that I fitted them. It was a role of being another person that I could try on when I tried those glasses. Glasses build people's personality.
So I've always liked glasses and wanted a pair of my own. Before my eyesight got worse I used to think about imagolasit: to have glasses just for the image, without any corrections on the lenses. But I never got around getting them. Glasses even without lenses were expensive and I doubted that any shop would be willing to sell just a pair of specs/rims :D
But a year ago I had to admit it. I couldn't see as well as before. I could read really well still, but things far away were getting a bit blurry and making me think and wonder what it was that I was supposed to be looking. Especially the darkening nights and the sharp lights of the city made me almost dizzy in the head: some of the lights just doubled in my eyes and advertisement-lights were hard to read. I also started getting weird headaches every now and then, just behind the eyes when they got tired..
So that's when I started really thinking that I must get those rims around my head. I really needed them. Well, at least needed them a bit and also they looked coooool so I just had to get me ones :D
Then I ran into another problem. Where from and what kind should I get? I didn't want those angular ones, they were boring to me and also always, always make my face look so sad. I roamed the shops and it was terrible. Even when I told the optician that I was hoping for something else, perhaps something cat-like or round (something that wouldn't make my face look saaaaaad) they kept bringing me angular specs. But finally, this autumn, I found a pair and decided that I had come to the end of my searches.

Well, actually this is a pair that I had found over a year ago and they always made me feel dizzy after wearing them for a while.
Here's what my new glass-eyes make me look like:

I need a job

2008-10-27T22:17:00.001+02:00

if you have a job for me, let me know :>
I can also take donations of money, lottery tickets and crafty materials.

And here's a Natalie Dee pic that's been hanging around my desktop for too long:

cheers!
<3 anna

Etsyssä

2008-10-23T12:03:00.000+03:00

Uusi löytö Etsystä: Buggabugs
Buggabugs tarjoaa keinoja laatia itselleen suloista ja pörröistä ruokaa. Maistuisiko huopainen kiinalainen take-away? Tai Happy Meal, jonka voi koota uudestaan ja uudestaan, eri täytteillä tai vaikkapa paksut ranskalaiset käärittynä salaatinlehteen? Buggabugsin ruoista ei kyllä mehevyyttä puutu! Makuasiat ovat sivuseikkoja eikä noita tietty kannata kurkkuunsa tunkea, mutta silmänruokaa noissa on yltäkylläisesti!
Pohdin jos vaikka tekisin niitä vähän isompikokoisina tyynyiksi. Olisi ihana pitkän päivän jälkeen painaa uupunut kallonsa hedelmätyynyjen väliin ja uneksia halaten jättimäistä jäätelötikkua :)

syys

2008-10-22T18:36:00.001+03:00

Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma
ja varjot ne tietäni peittää.
Maantietä pitkin ja metsänreunaa kohti,
missä sudet kuuta oranssia kaipaa.
Hummani hei, hummani hei
laukkaathan hummani hei.

Graah! Stressi! Haluan olla pulu..

2008-10-21T22:57:00.000+03:00

Jestas. Kauhea stressi. Kauhea kiire. Kauheasti tehtävää. Voi kauhea.
Alkaa olla niin kiire, ettei enää kykene näkemään kuinka paljon/vähän on aikaa. Näkee vain työn vääntelehtivän tajunnassa silloin kun sitä tekee ja silloin kun sitä ei tee. Stressikiireahdistuspaine muljauttaa minua sijoiltaan tärinään, jossa ei voi löytää rauhan hetkeä. Eikä tärinältä osaa keskittyä mitä mihin missä järjestyksessä mitä on tehty mitä tehtävänä pitiköhän jotain olisi jo eilen tai joskus.
Tosin välillä sitä unohtaa. Tai ei, mutta hysteria on tervetullut mielentila. Se pakottaa nauramaan ja itkemään, reagoimaan kaikkeen ja lopulta vaivuttaa Hälläväliin, vaikka työpeikko edelleen vaanisi jossain.

Mutta kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ja voin luovuttaa itseni kiristämisen. Siihen mennessä ääneni on varmaan pingottunut korkeammille taajuuksille kuin mitä ihmiskorva kykenee aivoille soittamaan. Siihen mennessä olen laihtunut toiset kolme kiloa säntäillessä ja muutellessa mieltäni ja ahdistuessa tutuille urille kesken ravitsevan ruokahetken. Kiitoksensa toki ansaitsee myös Unicafe, joka on vallannut lukukelpoiset paikat (ratikkoja lukuun ottamatta).
Ehkä joulusäpinöiden jälkeen voi olla kuin kanat orrella. Tai pulut! Ekstraspesiaalinamia olisi, jos pääsisi lököilemään kuin pulu orrella Barcelonaan :>

(haikuva on tästä osoitteesta: http://flickr.com/photos/egarc2/)
(Olisin halunnut löytää hienon juoksukuvan, koska just nyt alkaa stressitaso olla sellainen itseään ruokkiva, johon tehoaa parhaiten kunnon kirmailu sateisessa syysillassa)

koiria!

2008-10-10T21:46:00.001+03:00

Syksy on tuonut hirmuisen koirakuumeen. Pimeinä iltoina ei enää kynttilän liekit riitä vaan olisi saatava jotain pientä ja karvaista, jota paijata ja leikittää ja viedä kävelyille. Ennen luulin olevani kissaihminen, mutta koirat ottavat paljon enemmän kontaktia ihmiseen. Haluaisin jotain, joka voisi pompottaa minua ja välillä vähän retuuttaa sukkiani. Kenkiini ei kyllä tarvitse koskea, niitä on muutenkin liian vähän. Kyllähän rakastakin on kiva paijata, mutta koira on koira.. Koira on koira on koira

2008-03-22T09:55:00.000+02:00

tsuida-duida, osaanko uida, pysynkö pinnalla?

Huis Op De Beigen!

2007-12-29T23:41:00.000+02:00

Riittämättömyys

2007-12-29T17:53:00.000+02:00

Sinkoudun pois.
Todellisuutta on mieluista kaihtaa. Sata salamaa ei ole saanut pariin päivään mustetta niskaansa, jotain on siis jäänyt näiden kahden sivun väliin. Jotain, mistä ei saa kiinni, mitä ei voi tavoittaa, mitä ei edes halua muistella. Se tarkoittaa, että nenäni on suuntautunut eteenpäin, aina vain eteenpäin. Ei sivuillekaan, edes tarkistaakseen, että on pysynyt kaistalla.
Kiellän siis nämä sivut:

vai kiellänkö?

uni

2007-12-04T18:19:00.000+02:00

Näin unta, että tulva peitti maan. Oli loppukesä, viljasato kultaisimmillaan ja Ruskoa tai koko maailmaa kohtasi jonkinlainen ekokatastrofi. Syynä oli ihmisen tai ihmisten toiminta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa kevättulvan tapainen vedenpaisumus, sillä vedessä itsessään oli jotain vaarallista, kenties myrkyllistä.
Minä ja moni muu oli vetäytynyt naapuritalon mäelle katsomaan kuinka vesi virtasi kohti yhä uusia ja uusia seutuja. Näky oli hypnotisoiva: naapurin tontin taakse aukeava pelto oli muuttunut jättimäiseksi, väreileväksi järveksi, jonka pinnalta pisti esiin miljoonat kypsänkellertävät tähkäpäät. Laskeuduin itse kohti järvipeltoa tarkoituksenani kai lähteä auttamaan pulaan joutuneita. Suojavarusteita ei minulla ollut, ja kivenjärkäleet, joiden päältä piti minun kulkea, olivat pettää jalan alta, tiputtaa minut vetiseen syleilyyn tai vähintään lähteä kierimään.
Vedenrajassa jäin empimään. Tulva merkitsi varmaa tuhoa, mutta kykenisinkö enää palaamaankaan? Silloin näin isäni kahlaamassa mustat saappaat jalassa pellolta luokseni. Hän tarttui minuun vahvoilla käsillänsä ja auttoi minua löytämään jalansijan noilta epävakailta kiviltä. Kipusin takaisin turvaan.

En ole koko viime kuun aikana nähnyt unta, jossa isi olisi ollut mukana. Tässä hän oli, niin todellisena keskellä outoa epäpainajaista. Aamulla tajusin, että kaikki unet, jotka olen nähnyt isistä (tai jotka ainakin muistan), ovat olleet jonkinlaisia katastrofiunia. Isi on unessa ollut aina se henkilö, joka minut pelastaa, pelastaa varmalta tuholta. Viimeöisessä unessa isi auttoi minut pois tulvasta, johon olin vakaasti matkalla, mutta jäi itse keskelle sitä, keskelle outoa loppukesän maisemaa, tuota kaunista ja heinäntuoksuista, mutta samalla niin outoa tilaa.

hassu klubi

2007-10-15T23:32:00.000+03:00

Kaipa sitä on kirjoitettava sana tai pari iltana, jolloin mistään päivää polttavammasta ei tule mitään. On iltoja, jolloin voi hakeutua sadetta vihmovan pimeyttä sairastavan syksyn seurassa kohti rauhan kehtoja. Silloin voi sytyttää kynttilän ikkunaan ja kääriytyä pehmoiseen vilttiin ja suunnitella kuinka ihan kohta alkaa lukea sitä Dostojevskia tai vaihtoehtoisesti ehkä lukea hieman Walter Benjaminin mietteitä tai kenties kirjoittaa teksti huomista esitelmää varten. Niinä iltoina teepannu käy aina kuumana ja pikaviestintälaitteet tietokoneessa myös..
On kuitenkin myös iltoja, jotka jäävät päivien taakse, mutta jättävät jälkensä arkeen. Ne illat saavat hulluja 90-luvun teknobiisejä pyörimään päässä ahkerammin kuin karmivimmat suomi-iskelmät (Kyllä. 'Kenelle kellot soivat' on edelleen vainonnut minua, kiitosta vaan Rautavaara vai kuka lienet).
Niinä iltoina sitä tarpoo töiden jälkeen kohti ystävän kotia ja maistelee vuoron perään murukahvia ja makoisaa Uuden maailman viintä. Parhaassa seurassa saa artikuloitua vaikeimmat tuntonsa ulos vain huomatakseen, että toinen on ymmärtänyt jo ennen kuin on edes aloittanut puhumista. Niinä iltoina voi saada käteensä leiman ja haaveilla Haaveilijoiden tahdissa ja lopulta emansipoitua kahleistaan tanssilattialla. Illan vääntäydyttyä varhaisaamuksi sitä huomaa, että on kohdannut vanhojen tuttujen lisäksi kasan uusia (notkeita rottia ja miehiä, jotka nielevät kyniä).
Niiden iltojen jälkeen on outoa herätä aamuun, joka pakottaa vartin sisällä nyssepysäkille kohti työtätyötä, aamuun, joka kaikkea logiikkaa vastatusten yllättää virkeydellään.
Viimeistään nyt Bailando saa aikaan jotain muuta kuin kauhistavia vilunväreitä.

(sori Elli, pöllisin sulta kuvan, mutta kun en tiedä mihin oma flyerini on mennyt)

It is not only difficult to catch Don... It's Impossible!

2007-09-28T11:22:00.000+03:00

Tämän vuoden bolly-leffa festareilla oli hulvaton! Actionia, juonia, romantiikkaa, kaksoisolentoja ja salaisia identiteettejä, unohtamatta tietenkään tarinaan ujutettuja tanssikohtauksia!
Dialogi oli myös aika mainiota, sillä Don onkin varsinainen huuliveikko! Vai mitäs sanotte seuraavista:

Don: I should've listened to what mother used to say...
-What did your mother say?
Don: When I didn't listen to what she said, how can I tell you?

"Don's enemy's biggest mistake is that he's Don's enemy."

"That's so sweet.. but unfortunately I'm a diabetic!"

Donin vaatteet myös pysyivät siisteinä, rypyttöminä ja hiettöminä suurimman osan ajasta, vaikka hän möyri ties miten päin pitkin pitkää paan-lehtistä yötä.. Tai no, hikeä itse asiassa lensi tuon yön tanssikohtauksessa, sillä intialaiset ne ovat antaumuksellisia mitä tulee lauluun ja tanssiin.
Don on myös kekseliäs mies. Hänelle riittää aseeksi vaikkapa silkka golf-pallo (and he shoots to kill..) ja kesken takaa-ajon tielle osunut rekka voidaan näppärästi räjäyttää ilmaan siksi aikaa, että ehditään ajaa sen alta.

lyhyt sydämellinen monologi

2007-09-17T14:01:00.000+03:00

Syksystä on tullut minulle kevät.
Hallitsematon myräkkä, toistuvasti itävät siemenet,
juuri kun halusin helpompaa arkea

jipii :D

2007-09-04T12:38:00.000+03:00

Anna's house of funk and groove was opened today at 12.37! Platta pyörii viimein vinkeästi vinkumatta :9
Mikäli ensimmäisellä soittamallani kappaleella on jotain merkitystä, voinen myöntää, etten hypännyt heti mielenkiintoisimpaan kirpparilta roudaamaani levyyn, vaan soittelin Miss Juvena -kokoelmalevyltä (maman vanhoja) Sly and the Family Stonea. Todettuani äänentoiston toimivan siirryin kuuntelemaan Maija Poppas-soundtrackilta Supercalifragilisticexpialidocious.

L'Oratorio d'Aurelia

2007-09-02T11:50:00.000+03:00

Sanat jäävät vajaiksi Aureliaa tavoitellessa.

Aateliset linnoissaan

2007-08-26T18:55:00.000+03:00

Kultaa! Kultaa! Turun linnan aatelisnäyttelyssä ei näytelty aatelisia vaan oli asetettu näytille Carpelanin suvun kamaa vuosisatojen varrelta sekä sukupuita jos jonkinmoisia.
Harakan sieluani sykähdytti suunnattomasti kuvan vitriini, josta löytyi kimmeltävä korumainen nippu jotain.. kimmeltävää, sekä tuo suurehko (yli A4!) käsin maalattu tanssiaiskutsu.
Voi jos yhä ihmiset lähettäisivät toisilleen koristelemiaan kutsuja ja kirjeitä! Kenties maailma olisi parempi paikka.. Silloin voisi kokea tarvetta raahata juhliin myös kultaisia nippuja, joista yksi osa on kultakukka, toinen pieni kukkaro, kolmas kynä ja muistilehtiö. Toisina vuosisatoina tanssiaisissa on ollut sen laatuinen kuhina, että heikkopäisten naisten on korsettien hapettamattomissa aivoissaan täytynyt luottaa muistilehtiöön, jotta kykenisivät pitämään tanssilupauksistaan kiinni. Kyllä Mikko von Mattilaa olisi mahtanut kismittää, jos tukkansa kähertänyt nuori heitukka olisikin unohtanut Mikolle lupaamansa poloneesin ja tanssinut koko illan Veikko di Vuoren kanssa. Puhumattakaan niistä juorujen aalloista, jotka olisivat kähäräheitukan ansiosta hyökyneet yli kartanon, kylän, kaupungin jos toisenkin..
Ties kuinka monen meidänkin olemassaolo on riippunut täysin tanssipuvun koristeena roikkuneista muistiinpanovälineistä!

Paljastuksia

2007-08-24T09:49:00.000+03:00

Kävin (taas) läpi vanhoja kuvia etsiessä Sitä Täydellistä Profiilikuvaa last.fm:ään. Sitä Täydellistä en vieläkään löytänyt, mutta tietty teemojen toistuvuus kuva-arkistojen kätköissä alkoi hämmentää. Yllä olevista kuvista vasen on Ellin ottama, mutta voisi hyvin olla minunkin, olinhan tuolla löytöretkikävelyllä mukana. Oikealla oleva siirtyy tosiaan paikallisesti Helsingistä itään. Kummassakaan kenkäliikkeessä en ole käynyt, en helsinkiläisessä saati viipurilaisessa, mutta nuo kyltit.. Jokin merkillinen voima saa aina tarttumaan kameraan, kun katuja kuluttaessa osuu vanhanaikaisen peltikyltin kohdalle. Vielä parempi, jos kylttiä kehystää rautatangosta väännellyt kiehkurat, jotka vääristävät tekijänsä tuskan illuusioksi vaivattomuudesta. Minulla on peltikylttivajaus, nyt sen myönnän. Olen addikti, pakkomielteinen kylttikuvaaja. Kaamea peltikylttipervertikko!

Huskien päivä

2007-08-20T23:09:00.000+03:00

<-- Ellin kauppa löytyi.

Toisinaan sitä päätyy lasihelmimekossa muotimessuille päivittelemään stailistien huonoa ammattitaitoa ja kuinka järjestäjät saavatkaan esitettyä suomalaisen muotoilun niin latteana ja erityispiirteettömänä. Silloin aamun saattaa pelastaa pahvilieriöllinen haaleaa maitokahvia ja muotikuvauksen saloja avaava Kira - ei välttämättä tuossa järjestyksessä. Parasta on kuitenkin matkustaa. Matkustaa raiteilla, jotka kiertävät ja vääntyilevät hikeä lupailevassa päivän alussa, mutta karttaa suoraan kulkevia jyhkyraiteita.

Olen istunut Akateemisessa tuntikausia lukemassa yhtä ja samaa teosta, jonka myönnän jo nyt olevan etevämmin kerrottu kuin suurin osa omaan hyllyyn eksyneistä. Olen ottanut liian rakeisia ja kaukaisia kuvia epäilyttävällä juhlaviikkojen pompöösikeikalla, mutta tempautunut Huskien vetämään valjakkoon, ponnahtanut paikaltani, nykien musiikin rytmiä lanteilta, olkapäiltä, ohimot tykyttäen ja katse lumoutuneena valoihin, valoihin. Toisinaan musiikki on yksinäistä, kaksinaista kuin yötön yö, mutta kuitenkin veistetty samasta kuin kaupunki, jota se on saapunut juhlistamaan. Kaupunki, jonka yötaivas on tummaa samettia, mutta rakennukset liian kirkkaita katuvalojen sumussa. Kaikki soljuu hiljaisessa valossa: valossa

Kun Sipposet lähtivät takaisin Karjalaan

2007-07-26T13:38:00.000+03:00

Kovat pilvet, laaja taivas, joka peittää vehreän maan. Metsä, niityt, taivas, harmaa tie halkoo poikki maiseman. Näkymä, joka ei päästänyt vähällä, jättänyt rauhaan, eikä varsinkaan suvainnut tallentua kameran kennoille.

Satu suostui poseeraamaan Viipurinlinnan edustalla. Kirkas, kirkas, lämmin kesäpäivä, joka vetää silmäluomet sirrilleen ja huulet imitoimaan samaa.

Viipurinlinna oli melkein kuin Turun linna, pelottavampi vain. Nurkan takaa saattoi ilmestyä ruosteinen valurautahäkki outoine piikkeineen (keskiaikaisempaa meininkiä kuin siistissä Turussa) tai hataria kaiteita huimauksiin vievien portaiden kyljessä.

Viipuri se vasta oli kaunis kaupunki. Herätti kovasti 'entä jos'-kysymyksiä.. Saattaisipa hyvin olla, että sijaintini olisi nykyään kovasti itäisempi, jos Viipuri ei olisi jäänyt rajan toiselle puolelle.

Tornin huipulle kivutessa tuli kyllä syvääkin kurnivampi, vaatelias nälkä, joka murisi alkukantaista uhkaustaan ilmoille vieraalla kielellä. (Oikeasti tää kuva on otettu Suomen puolella, sämppe ostettu Rajahovista ja mutustettu aamupalana. Mutta pidätän oikeuden esittää kuvani miten lystään)

Monrepossa (=Hiljaisuuteni puutarha, ah!)

...oli jotain kovin klassista. Ainut näkemäni kreikkalainen pyhättö, joka todella istuu suomalaiseen (sic!) miljööseen.

Viipurin väki ei vaikuttanut ylettömän remontti-intoiselta, mutta kenties maalifirma pysyy silti pystyssä. Tikkurila löytyi vatsapäätä pellavakauppaa, joka tyhjensi turistibussin kuin jättimäinen magneetti.. Vastavuoroisesti turistit tekivät kaikkensa tyhjentääkseen pellavan kaupasta bussiin.

Elina intoutui shoppaamaan...

Äyräpään sankarihautausmaa, jossa ennen oli sijainnut kirkko. Kirkosta oli jäljellä vain umpeen kasvanut kumpu ja erinäisiä kasoja vääntynyttä metallia, sekä tämä muuri.

Valkjärvellä isoisän melkein-naapuritalo.
-------------------------------------------------------------------------------------

Kulttuuritalo Kivennavalla teki muhun suuren vaikutuksen

--------------------------------------------------------------------------------------

Totti-kissa ja Edith Södergran harmonisessa Raivolassa. Totti-kissa viettää varsinaisia kissanpäiviä: häntä palvotaan miltei kuin egyptiläistä. Totin jalustalle tuodaan uhrilahjoja, vierailumme päivänä tassun vieressä suli hiljalleen suklaapatukka ja toisen tassun vieressä lepäsi nuukahtanut kukkakimppu. Totin ilme oli muikea kuin kehruukoneen. Mikäs siinä ollessa.
(Totti muuten tosiaan oli Edithin kisu. Totti oli Edithille niin tärkeä, että jälkipolvet ovat pystyttäneet tämän oman muistokivensä Totille. Tuntuu, että Totti on melkeinpä suurempi ihmetyksen aihe Raivolassa kuin Edith: ainakaan Edithin muistomerkille ei yksikään sielu ollut jättänyt kukkia tai naposteltavaa. Kenties Totilla alkaa olla taikauskoista arvoa, kuten suurimmilla persoonilla on..)

----------------------------------------------------------------------------------------
Venäjällä ei tarvitse vaivautua Alkoon lainkaan, sillä se näemmä seuraa perässä joka tapauksessa minne menetkin. Kyllä, ostimme hämärää viinaa venäläisen auton takakontista. Ja kyllä, minulla on vielä toistaiseksi näkö tallella.

kävin viikonloppuna Dublinissa (mutta en mennyt naimisiin)

2007-07-04T23:47:00.000+03:00

Juhannus II

2007-06-26T16:05:00.000+03:00

Tässä videossa on sitä juhannuksen outoa taikaa! Saanen esitellä, hyvät naiset ja herrat, Kaalimaan klaanin ensimmäinen elokuvatraileri - The Journey of Bedouin!

Töissä on välillä hiljaista

2007-06-24T19:33:00.000+03:00

keskikesän valveuni

2007-06-23T03:45:00.000+03:00

Juhannukseni ei ole runo.
Se on tusina persoonia, minun ja muiden. Absurdien kohtaamisten keitos, jossa jamaikalais-brittiläis-venäläis-suomalainen syö piknik-viltiltä viinirypäleet ja päätyy joutsenten ahdistelemaksi. Se on kyproslaisen sedän omatekoinen jäätelöauto ja ajelehtimista maailman laidalle. Se on juhannustansseista villiintyneitä keski-ikäisiä miehiä hyppimässä raparperi-istutuksissa ja asettelemassa lehtiä toistensa päähän sekä Elliä viiltämässä sanan säilällä. Se on ohi kuluvaa yötä, joka ei näe unta, mutta impromptu aamujunan Turkuun. Se on myös työtarjous intialaiselta baarin omistajalta ja kokko saaressa, jonka edustalta käännytään pois. Juhannukseni on Helsingin salaisia paikkoja ja sattumalta löydettyjä hetkiä, (sanoin)kuvaamattomia kuvia.

Nostalgiaa Ruskolla

2007-06-10T18:10:00.000+03:00

Tällä kertaa ryhdyin inventoimaan vinttikomeroa. Siellä oli paljon joulukoristeita, luistimia, mumin ompelemia yöpaitoja ja meidän sisarusten tekemiä taideteoksia. Kuten jo aiemmassa annapajaa-tekstissä tuli havaittua, olen ollut varsinainen runosielu! Tässä toinen todiste siitä:

Eläinlapsia

2006-06-15T17:04:00.000+03:00

Varmaan näyttää omituiselta, mutta en nyt jaksa säätää. Koiralapset ovat päivän vanhoja kuvissa, hevoslapsi puolestaan kaksi päivää. Saattoipa olla kolmekin.

Eilen

2006-06-03T23:25:00.000+03:00

Aurinko siveli selkää, koirat leikkivät pallolla ja minä
selailin Bulgakovia. Muurahaiset kävelivät sivujen yli
ja hämähäkki juoksi viltin päältä jättäen seittiä jälkeensä.
Ties kuinka hienon luomuksen se olisi viltille väsännyt,
ellen olisi vienyt vilttiä mennessäni.
Huomenna on taas poutaa. Saa syödä jäätelöä omenapuiden
ripotellessa kukkien terälehtiä kuin lempeää sadetta.

Sturm und Drang

2006-05-31T13:32:00.000+03:00